Goan rantahippasukupolvi
Ei sanalla sanoen hyvältä näytä. Ennen sentään käytiin armeija. Nyt ainoa marssi mihin nämä ovat ottaneet osaa oli se jossa vaadittiin kansalaispalkkaa. Innostus siihenkin osallistumisesta syntyi, kun kaverilta kuultiin rantabileistä Goalla. Kelpaa sitten pössytellä siellä kylmimmät kuukaudet. Kesäksi marssi-innostus on taas herännyt ja tullaan vaatimaan lisää kansalaispalkkaa.
Kotiin palatessa vaan seistään ensin kuukausi yhdellä jalalla namaste-asennossa ja syödään pelkkää naan-leipää. "Mun mielest mä tavallaa niinku kohtasin oman sieluni siellä." No, flashbackit haihtuu vähitellen ja omat kukkaset on siinä vaiheessa vasta taimiasteella. Pää on hetken sen verran selkeä, että voi hoitaa käytännön asioita eli lähteä niihin "palkkaneuvotteluihin".
Hyvät jalkineet on kaiken a ja o. Tässä kohdin on turvauduttu puolustusvoimiin ja ostettu käytöstä poistetut maihinnousukengät. Matsaavat hyvin rispaantuneiden khaki-housujen kanssa. Paidassa lukee "Shorebar". Hardcoreimmat sissit marssii paljain jaloin. Talvi Goalla on karaistanut jalanpohjat ja Aleksanterinkadun kivetys ei tunnu missään. Näkyvimmässä kyltissä lukee "Suomi Oy, mihin unohtui ihminen?!" Iskulauseet kumisevat talojen välissä:
- Poliisivaltio alas, kansalaispalkka ylös!!
No, syksyllä jaksaa taas virkistyneenä puskea vallatusta talosta käsin pari opintopistettä kirjallisuustiedettä, mutta sitten alkaa taas Suomen ankara talvi muistuttaa miksi Goa on olemassa. Kesäinen satokin on jo pössytelty.
Oi Suomi mihin menet?!
- No sinne Goalle
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kyllä Goan hipit oli enemmän 60-70 lukulainen juttu.
Sulle ihan uusi?
Kyllä niitä siellä Goalla näkyi ihan lähi vuosinakin, ikihippejäkin. Siellä on sentään elämän maku, ainakin pitkän talvemme ajan. Sadekausi ei ole herkullisinta aikaa. Muuten ihania rantoja ja vapaus niin ihmisillä, sioilla, koirilla kuin lehmilläkin kulkea mihin haluttaa. En kuitenkaan kannata, että valtiomme tukee hippielämää Goalla. JOkaisen tällä syntyneen pitäsi jaksaa tehdä myös tuottavaa työtä, mahdollisuuksiensa mukaan myös luoda sitä muillekin.
Muista vielä, että tekee hyvää juoda omaa spermaa. Vaikka se ei estäkkään puukotuksia.
Unohtakaa pässin kivekset ja härän penikset. Nyt juodaan hevosen spermaa.
Uuden-Seelannin Hokitikan ruokafestivaaleilla pääsee ensi kuussa hevosen siemennesteen makuun.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/jo-on-aikoihin-eletty-hevosen-spermaa...
Goa on niin last season.
soooo last season tosiaan, se on nykyisin nimeltään PERUSTULO jota vaadimme.
Tulisihan se paljon halvemmaksi yhteiskunnalle, jos työttömät voisivat asua Goalla ainakin talvet. Sittenhän nekin, jotka käyvät töissä, olisivat onnellisimpia. :)

Kommentoi 11 kommenttia